Päätin eilen illalla päivittää vähän kynsilakkani välilehteä, koska muistin, etten ole kirjannut kaikkia Opi-ostoksiani sinne. Tällä hetkellä Opeja on laatikossani 70 (joitain lakkoja minulla on kaksin kappalein, mutta näitä en laskenut mukaan), muistan ajan kun minulla oli vain 70 eri merkkistä lakkaa ja nyt on vain yhtä merkkiä 70!
Vinkkasin Nallelle, että tuohon tyhjään kohtaan mahtuu lisää Opia ;D
Ensimmäinen Opi lakkani oli Burlesque kokoelman Show it and Glow it, muistan kun hipelöin tätä Sokoksella ja vaikka hinta vähän kirpaisi, oli se pakko ostaa! Nyt lakka on 'hieman' jankkiintunut, mutta olen ostanut tälle viime ystävämyynneistä korvaavan kappaleen.
Kävin tässä joku aika sitten OPI Finlandilla kysymässä, että onko heillä jo ilmestynyt vuoden 2014 OPI kalenteri. Valitettavasti ei ollut, mutta he kertoivat hyvän vinkin, että tuosta vanhasta kalenterista voi tehdä taulun, jonka kuvaa vaihtaa kuukausittain!
Tuumasta toimeen!
Kuukaudet leikattuna.
Siitä syntyi joka kynsihöperön lempitaulu (tapetit on älyttömän rumat, ollaan tapetoimassa kunhan vaan kaikkien aikataulut osuu kohdilleen).
Sain myös jaettavaksi 8 noita samaa 2013 vuoden kalenteria, josta voi askarrella kalenterin, jonka Nallekin hyväksyy.
SÄÄNNÖT
- Arvon kalenterit keskiviikkona 18.12. kello 12, joten siihen asti on aikaa osallistua arvontaan.
- Kirjoita kommentti, josta ilmenee sähköpostiosoitteesi (Anonyymilukijatkin voi osallistua) (1 arpa)
- Jos olet julkinen lukija, ilmoita nimimerkkisi ja mitä kautta seuraat (GFC, Facebook, Bloglovin) (1 arpa)
- Kehys ei sisälly voittoon, pelkkä kalenteri.
♡:SaraCupCakez