Quantcast
Channel: My Personal Galaxy
Viewing all articles
Browse latest Browse all 601

#LAHTIMIITTI2015

$
0
0
Järjestimme Miraclen kanssa Lahdessa bloggaajatapaamisen viime lauantaina, tapahtumassa oli mukana 12 ihanaa bloggaajaa. Kerron tässä postauksessa miittipäivästä ja toisessa postauksessa saaduista tuotteista ja ostoksista ja arvonnasta, jonka Glitter halusi lukijoille järjestää! :) Onneksi kanssabloggaajilla oli kamerat valmiudessa, sillä itse unohtelin ottaa valokuvia :D



Ensin tutustuimme Bona Valereen, joka sijaitsee Lahdessa osoitteessa Vapaudenkatu 2. Olen aiemmin kirjoittanu Bona Valeresta esimerkiksi täällä ja täällä. Meille oli tehty vegaanisia naposteltavia ja maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni hummusta, nam!



Meille oli järjestetty mm. käsienkuorintaa ja jalkahoitoa, oli ihana aloittaa päivä tällä tavalla! Tutustuimme liikkeen tuotteisiin ja haistelimme kaikkia ihania luonnonkosmetiikkoja.

Muutaman tunnin päästä oli aika kiittää Bona Valeren omistajaa ja lähteä toiseen paikkaan... OPIn maahantuojalle!



OPIlla saimme maistella hyvää kuohujuomaa ja kuulimme uusista kokoelmista. Muunmuassa Avojuice rasvojen purkit ovat uudistuneet ja niissä on enemmän tavaraa sekä kaksi uutta tuoksua: Vanilla Lavender ja Sweet Lemon Sage. Syksyllä ilmestyvä kokoelma on Venetsia- teemainen, alempana swatchit, poislukien muutamaa limited editionia.





Oli kiva katsoa OPI:n Powerpointmateriaalia ja tutustua uutuuksiin, saimme todella kattavat esittelyt jokaisesta uudesta tuotteesta.



Uutuudet oli laitettu meitä varten pöydälle ja saimme kokeilla kaikkea. Pirjo oli hyvä lakkausalusta, kun ei ollut lakannut kynsiään :D Ostin kokeiluun Infinite Shine alus-, päällys- ja värilakan, vielä jäi muutama uutuusväri Infinite Shineistä himotuslistalle. Alla tosiaan syksyn Venetsia kokoelman swatchit.



Glitter oli viimeinen kohde. Siellä meille oli marjoja ja Rose Pommacia (nam!). Saimme vapaasti tutkiskella valikoimaa ihanien myyjien avustuksella ja sitten meille ilmoitettiin, että jokainen tekee jollekkin kampauksen ja paras kampaus voittaa!


(KUVA EMERENTUS)

Saimme lainata Glitterin kaikkia välineitä ja koristeita ja aloimme innolla tekemään. Pyysin Emmiä tekemään mulle ison tupeerauksen ja letin, johon tulee perhosia. Itse laitoin Emmille kukkaseppeleen ja tein kalanruotoletin ensimmäistä kertaa elämässäni, onneksi Glitterissä on kätevä apuväline sen tekoon. Ihana Glitter-Viivi näyttää Emmille, miten kalanruotolettiä käytetään.



Tosta kampauksesta tuli IHANA! Kampauskisan voitti Miracle, joka teki Hannalle kukkakampauksen. Minulla oli tosi ihana päivä, oli tosi kivaa, kun näki myös sellaisia ihmisiä, joiden blogeja olen lukenut vuosia, mutten ikinä ole nähnyt heitä livenä! Lisäksi oli vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja, kiitos kaikille mukana olleille! 





♡:SΔRΔGΔLΔXY

Viewing all articles
Browse latest Browse all 601