Halpakosmetiikkamerkki Essence on ollut monien huulilla jo monta vuotta, jo ennen kuin se pari vuotta sitten julkaistiin Suomessa. En oikein ymmärtänyt hypetystä, ja kun Essenceä alkoi näkymään Kärkkäisellä ja Tokmannilla, menin silti aina kyseisissä kaupoissa ihastelemaan hyllyä ja testaamaan tuotteita. Ja pakko myöntää etten ollut vakuuttunut. Sain kutsun Essencen lanseeraustilaisuuteen ja siellä kuulin lisää merkistä, sain urakalla testata tuotteita ja sain myös kotiin testattavaa. Ja arvatkaa mitä... minäkin hurahdin Essenceen!
Edustajat tulivat suoraan Saksasta meille kertomaan merkistä, lanseerautilaisuudessa kuulin, että Essence haluaa tehdä kaikille tytöille ja naisille ihania tuotteita- ikään ja rahatilanteeseen katsomatta. Kuulin myös, että lanseeraustilaisuus pidettiin vasta nyt, sillä haluttiin varmistaa, että tuotteita on hyvin saatavilla ennen tapahtumaa. Yksi syy, miksi Essence on niin halpa, johtuu siitä että mainontaan ei käytetä paljoa rahaa, tuotteet puhuvat puolestaan ja naiset mielellään jakavat tietoa toisilleen hyvistä meikkituotteista (tämä ainakin pätee muhun!).
Tapahtuma pidettiin Tapahtumahotelli Huoneessa Helsingin Länsisatamassa. Huoneessa on monta erilailla sisustettua teemahuonetta ja niitä voi vuokrata esimerkiksi kokouksia ja tapahtumia varten. Meillä oli muistaakseni valkoinen huone, joka oli sitten koristeltu Essencen vaaleanpunaisin värein. Tarjolla oli ihanaa syötävää ja virvokkeita, vai mitä sanotte Essencemuffineista ja sydämen muotoon leikatuista hedelmistä? Saimme kuulla edustajien omia lempituotteita, katsoa kun ammattimeikkaaja meikkaa malleja, lakkauttaa kynsiä ja tutustua tuotteisiin rauhassa.
Runsaan tuotekassin lisäksi saimme valita blogiin testattavaksi tuotteita. Olin jo lanseerauksessa ehtinyt ihastua tuotteisiin ja kun kotona testailin lisää tuotteita, hurahdin Essenceen täysin! En ymmärrä, miten aiemmin en tykännyt yhtään. Muutama tuote on vieläkin mistä en pidä, mutta suurin osa toimii moitteettomasti. ♡ Essenceä myy ainakin pretty.fi, Tokmannit, Kärkkäiset, jotkin K-Citymarketit ja Carlsonit. Essencen meikit maksavat noin 2-9 euroa.
// I LOVE ESSENCE!!
♡:SΔRΔGΔLΔXYY
P.S. Kiitos ihanalle Annille (matka ja muutenkin)seurasta♡