Quantcast
Channel: My Personal Galaxy
Viewing all articles
Browse latest Browse all 601

Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa

$
0
0
Eilinen itsenäisyyspäivä meni rennoissa tunnelmissa. Sini laittoi viestiä, että halutaanko tulla glögillä käymään. Siskojen kanssa on aina kiva viettää aikaa, joten toisen siskon kanssa lähdettiin lumessa ja jäässä tarpomaan Sinin luokse.

61

Suurin osa ajasta meni siskon pientä vauvaa katsellessa. Vauva on oppinut kääntymään ja sillä on selvästi kova tarve päästä eteenpäin, siinä vielä kuitenkaan onnistumatta. Yritettiin houkutella pientä eteenpäin lelujen ja pleikkaohjaimen avulla, mutta ihan vielä ei ryömiminen onnistunut itse.

62

Sini leipoi torttuja ja me muut katsottiin vieressä ja odoteltiin, että olisipa ne jo valmiita. Saatiin eteemme glögit ja tortut ja siinä syömisen ohella juteltiin taas kaikkea maasta taivaisiin. Vaikka nähdäänkin siskojen kanssa usein, on meillä aina niin paljon puhuttavaa että ei edes omaa suunvuoroa saa. Olen tänä vuonna juonut kaksi kupillista punaista glögiä ja se saa riittää, en ole yhtään glögin ystävä (ja alkoholillisen glögin vielä vähemmän).

63

Illalla sitten palasin kotiin Nallen luokse (Nalle ei jaksanut tulla Sinille) ja ilahduin, kun Nalle oli käyttänyt vapaapäivänsä siivoten. Emme kumpikaan pidä linnanjuhlista, joten katsoimme sen sijaan The Magnificent Seven-elokuvan. Ei olla kumpikaan mitään länkkärielokuvien faneja, mutta tämä oli ihan hauska ja elokuvan jälkeen puhuttiinkin, että oli kiva välillä katsoa jotain erilaista.

64

// Christmas time

♡:SΔRΔGΔLΔXYY
P.S. Minttuisan arvonnan voitti nimimerkki Tuulikki, laitan sulle sähköpostia :)

Viewing all articles
Browse latest Browse all 601