Olen jo pitkään himoinnut Natura Siberica luonnonkosmetiikkaa ja kun olin muiden bloggaajien kanssa Virossa, pääsin käymään Viru Keskuksessa sijaitsevassa Natura Siberican myymälässä. Tuotteet kerätään Siperian luonnosta ja tuotekehittelyssä on käytetty alkuperäiskansojen reseptejä ja luonnontietämystä.

Myymälässä oli kaikki tuotteet ihanasti esillä ja siellä oli niin paljon ihania tuotteita, että teki mieli ostaa kaikki! Ihanan myyjän opastuksella päädyin ostamaan Wild Siberica Saaremaa shampoon ja hoitoaineen kuiville ja käsitellyille hiuksille. Hintaa näillä taisi olla jotain 7,5 euroa kappaleelta.

Wild Siberica Saaremaa tuotteet on kehitetty erityisesti herkän ihon ja hiusten hoitoon. Nimensä mukaisesti näiden tuotteiden raaka-aineet tulevat Saarenmaalta eikä Venäjältä. Tuote sisältää muun muassa lakkaa ja Limonnik Nanaita (en saanut selvyyttä mikä marja tämä on) ja tuoksuu aivan ihanilta punaisilta marjoilta. Olen itse käynyt useasti Saarenmaalla ja ollut siellä myös työharjoittelussa muutaman kuukauden, joten Saarenmaa on itselleni rakas paikka.

Kotimatkalla sitten muistin, etten yleensä tykkää luonnonkosmetiikan shampoista, kun ne jättää likaisen tuntuiset hiukset. Koitin sitten shampoota ja hoitoainetta ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja yllätyin positiivisesti, kun hiukset peseytyivät näillä ihan kivasti. Normaalisti pesen hiukset 2-3 päivän välein, näillä pystyn olemaan 2 päivää pesemättä; kolmas päivä on jo liikaa. Tällä hetkellä tämä on mielestäni paras luonnonkosmetiikan shampoo jota olen koittanut. Seuraavan kerran kun matkani suuntaantuu Viroon, käyn ehdottomasti taas Natura Siberican liikkeessä :)

// These good-looking shampoo and conditioner are from Natura Siberica, a Russian natural cosmetics brand whose products are made from ingredients of a beautiful Siberian nature. These particular products are called Wild Siberica Saaremaa and they are created especially for the gentle care for the skin and hair. These Wild Siberica Saaremaa products are made of wild cloudberry and Limonnik Nanai from Saaremaa Estonia. These smells very good and are good for your hair :)
♡:SΔRΔGΔLΔXYY