Quantcast
Channel: My Personal Galaxy
Viewing all articles
Browse latest Browse all 601

I Love Me 2017

$
0
0
Tänäkin vuonna pääsin osallistumaan I Love Me messuille bloggaajapassilla. Oli tarkoitus mennä messuilemaan ainakin kahtena päivänä, mutta viikonloppu olikin sitten niin kiireinen, että pääsimme messuille vasta sunnuntaina. Lähdimme matkaan molempien siskojeni kanssa ja meillä oli todella kivat messut! Sunnuntai on siitä hyvä päivä messuilla, että siellä ei ole niin paljon ihmisiä liikkeellä, kuin muina päivinä (varsinkin lauantaina).

i9

Scandinavian Skin Candyllä oli aivan ihana koju, jossa oli kaksipaikkainen pyörä ja sieltä sai hyvää omenanmakuista hattaraa. Olen monta kertaa käynyt sokeroinnissa ja minua olisi kiinnostanut ostaa tuo kotisokerointisetti, mutta nuorempi siskoni vahti koko ajan etten osta mitään ylimääräistä :D

i6

Kangasnaamiot on tällä hetkellä todella kovassa huudossa ja monelta pisteeltä löytyikin erilaisia ihania naamioita.

i7

Puolalainen Body Boom oli asetellut ihanasti kuorinnat esille astioihin, joista niitä pystyi haistelemaan ja kokeilemaan. Olen itse kokeillut Body Boom kuorintoja ja tykästynyt niihin. Luonnonkosmetiikkapuolella oleva NHS myi myöskin Optiatin ihanan tuoksuisia kahvikuorintoja ja esimerkiksi Nurmen ja Laveran tuotteita. Signe Seebidin luonnonkosmetiikkakojulla oli herkullisia sokerikuorintoja ja kauniisti pakattua luonnonkosmetiikkaa.

i5

Välissä pidettiin kahvitauko. Sini oli tuonut meille eväspussit kotoansa ja käytiin kuuntelemassa silmälasiluentoa ja sen perään suorittamisesta iloon-luentoa. Meillä oli mukana sämpylää, croissanttia, välipalapatukoita ja maitokahvia. Teki hyvää käydä välillä istuskelemassa ja varsinkin silmälasiluento oli tosi mielenkiintoinen näin silmälasien käyttäjänä.

i2

Löysin messuilta ihan älyttömän mielenkiintoisen pisteen: nimittäin Pravanalta on myös Suomeen tullut VÄRIÄ VAIHTAVIA HIUSVÄREJÄ! Näin muutamia viikkoja sitten Facebookissa videon näistä, mutta en suoraan sanottuna uskonut, että nämä oikeasti toimivat. Kuten näette alla olevasta kuvasta, mallin tukka on ensin vihreä ja kuumassa se muuttuu keltaiseksi. Tuo violetti taas muuttuu pinkiksi! Tuotetta saa vain ammattilaisen tekemänä kampaamossa, eli tätä ei myydä suoraan kuluttajalle. Sain kuitenkin mukaani messuille varta vasten tehdyn hiustenpidennysraidan, joka on ihan supersiisti!

i4

Remingtonin pisteellä oli ihan mielettömän siistit retrohiustenkuivaajat, väreinä vaaleansininen ja vaaleanpunainen, eikö olekin söpöt? Oletin noiden olevan tosi painavia, mutta kun otin tuon käteen se oli hyvin kevyt. Myös muita hiuspisteitä oli paljon, Biozellilta ostin hiusväriä ja molemmat siskoni ostivat jostain (en muista mistä) hiusharjan ja hopeashampoota.

i3

Terveyspuolella oli maittavia maistiaisia: smoothieita, palautusjuomaa, proteiinipatukoita, pakurikahvia, jogurttia (tai rahkaa?), raakasuklaata, puuroa...

i1

Glitternisti toi säihkettä messuille ja heidän pisteellään oli hurjasti erilaisia glittereitä, myös ECO-glittereitä, jotka hajoavat luonnossa.

i11

Olet Kaunis-piste ja Jeffree Starin meikit jäivät itseltäni kokematta, sillä sinne oli niin iso jono. Jeffreehän oli itse messuilla perjantaina ja lauantaina. Oli tosi kiva, että Olet Kaunis oli järjestänyt näin huikean jutun messuille :)

i22

Loppuun vielä ostokset ja saadut tuotteet. Biorion shampoon sain jostain apteekkipaikasta, kun liityin postituslistalle. Biozell Ink Laguna Blue on lempihiusvärini, joten sitä piti ostaa kaksin kappalein. Vuokkoset näytteet oli pakko ottaa kuvaan, koska suomalainen tuote ja suht uusi bio sarja! Nurmen hamppuöljy shampoopaloja ostin kaksi Nallelle, Nurmen uuden Rich Shea and Almond voiteen sain blogin kautta. Nyxin Abu Dhabi loppui juuri ennen messuja ja metsästettiin sitä Lauran kanssa kissojen ja koirien kanssa. Ja kuten aiemmin sanoin, sain Pravanan Mood Color-värillä käsitellyn hiustenpidennysraidan (tähän kohtaan sata sydännaamahymiötä).

i33

Oli taas tosi onnistuneet messut, kiitos Messukeskukselle, näytteilleasettajille, mukana järjestelyissä olleille, siskoilleni, kaikille ketä näin messuilla ja niille ketä en huomannut ja erikoiskiitos siskoni miehelle, joka vei ja haki meidät :)

i55

// I Love Me faire was awesome this year too!!

♡:SΔRΔGΔLΔXYY

Viewing all articles
Browse latest Browse all 601