Maybellinen Tattoo Brow lupaa helppoa kulmien värjäystä, joka kestää 1-3 päivää. Ja koska kukapa ei haluaisi helpottaa kiireisiä aamuja esimerkiksi jättämällä kulmien meikkauksen pois aamurutiineista, niin ostin Tattoo Browin kokeiluun. Käyttöohjeet oli selkeät: 1. Levitä tuote kulmille 2. Anna kuivua, mitä kauemmin pidät, sen kauemmin lopputulos kestää 3. Kuori pois. Tuote on tollaista tahmaista paksua ainetta ja sitä oli hankala saada siististi laitettua niin, että tulee suoraa linjaa. Pidin tuotetta noin kaksi tuntia ja lopputulos kesti noin neljä-viisi päivää. Harmi vaan, että jo toisena päivänä väri oli muuttunut PUNERTAVANRUSKEAKSI! Joten tämä tuote ei jää käyttöön.

Ensimmäisessä kuvassa kulmat ihan naturellit. Toisessa kuvassa Maybellinen Tattoo Brow kuivumassa. Ainut hauska juttu tässä tuotteessa oli se, kun sai vetäistä kuivuneen aineen pois kulmista. Kolmannessa kuvassa näkyy miltä tuote näytti ensimmäisen päivän ja viimeisessä kuvassa on kulmat seuraavana päivänä punaruskeina. Värinä itselläni oli Medium Brown (käytän yleensä Anastasia Beverly Hillsin Medium Brown Dipbrow Pomadea). Myyjä jo varoitteli tästä värin muuttumisesta, mutta kaikkea pitää kokeilla. :D

//Maybelline Tattoo Brow was a fail. After just one day my brows were kind of orangish brown.