Quantcast
Channel: My Personal Galaxy
Viewing all articles
Browse latest Browse all 601

Brunaa purkista

$
0
0
Monet lakanan valkeat ihmiset varmaankin painivat saman asian kanssa kesäisin; olisi kiva saada rusketusta pintaan. Jostain syystä ihoni on sellainen, että olen koko kesän joko valkoinen tai palaneen punainen, rusketus jostain syystä kiertää ihoni ja hyppää seuraavalle. Tänä vuonna halusin koittaa vartalovoidetyyppistä itseruskettavaa (olen yleensä käyttänyt vaahtoa) ja koska olen todennut Kicksin omat tuotteet toimiviksi, päätin ostaa Kicksin asteittain ruskettavaa vartalovoidetta, sävyksi valikoitui light/medium. 



Voide on valkoista, vartalovoidemaista ja se on pakattu hyvään pumppupulloon. Voidetta oli helppo levittää tasaisesti (levitin rusketushanskalla), tuntui ensin hieman jännälle levittää sillä aine on tosiaan valkoista ja mietin, että mitä jos rusketuksesta tuleekin laikukas kun en saa sitä tasaisesti levitettyä. Kaikki kuitenkin meni hyvin. Miinusta tälle tuotteelle tulee todella voimakkaasta (persikan?) hajusta. Itse olen vähän vainoharhainen itseruskettavan laiton jälkeen, etten oikein uskalla istahtaa/maata mihinkään ettei kalusteet värjäydy ja pelkään että rusketuksesta tulee laikukas. Onneksi tämä kuivui nopeammin kuin yleensä käyttämäni St.Tropezin vaahto.



Tulokset on ihan huimaavat: kuvassa vasemmalla itseruskettavaa 72 tunnin ja 2 laiton jälkeen, oikeassa jalassa ei mitään. Jos joku ajattelee, että ihan kamala ero ja kamala rusketus, niin luonnossa rusketus näytti oikein luonnolliselta. Laitoin siis rusketusta kaikkialle muualle paitsi kasvoihin ja oikeaan jalkaan ja kukaan ei edes tajunnut, että olin laittanut itseruskettavaa (mulla on kaveripiirissä ihmisiä, jotka kyllä huomauttaa tuollaisista asioista :D), luulivat varmaan että olen ollut pihalla ensimmäisten auringonsäteiden alettua lämmittämään.

Tätä on myynnissä vain Kicksin liikkeissä ja verkkokaupassa, sävyvaihtoehdot ovat light/medium ja medium/dark, hintaa 200 ml pullolla on 16,90 €.



Olisi kiva kuulla, mitä te teette samalla, kun itseruskettava vaikuttaa? Itse en keksi yhtään mitään tekemistä, joten vinkkejä kaivataan! :)

Viewing all articles
Browse latest Browse all 601