Me ihanat Hämeen kynsiharrastajat päätimme pitää toisen miittimme 15.9.2013, tällä kertaa Hämeenlinnassa (viime miitti oli Lahdessa ja viime miitin postaukset löytyvät täältä: Osa 1: Tunnelmia, Osa 2: Sponsorit). Mukana oli 16 mahtavaa tyyppiä sekä lisänä Suvin pieni tyttö ja minun Nalle :D Ihanaa, kun mukana oli sekä tuttuja tyyppejä, että uusia tuttavuuksia! :)
Heti, kun saavuimme paikalle Nallen kanssa, Petta oli vastassa ja sanoi, että tunnisti minut kampauksen ansiosta, hehe, olet ihana Petta! :D Miraclen mies oli tehnyt meille ihanat VIP passit sekä listannut kaikki sponsorit ja tehnyt ihanan Hämeen Kynsimiittibannerin.
Pöydässä odotti valmiina lahjapussukat sekä arvontapalkinnot, seuraavassa osassa vasta näette, mitä kaikkea lahjapussit sisälsivät ;)
Lahjapussit sai kuitenkin jäädä odottelemaan, sillä menimme heti ruokapöytään.
Tarjolla oli Kaisan ja Pauletten tekemiä ihanuuksia, joihin kuului myös supersöpöt suklaa-salmiakki ja mustikkacupcaket ♡
Kun kaikki olivat kylläisiä, menimme tutustumaan toisiimme ja saimme avata lahjapussukat! Meillä oli paljon sponsoreita (sponsorit löytyy muuten tuolta välilehdestä HÄMEEN KYNSIMIITIN SPONSORIT) ja uskon, että kaikki saivat mieluisia tuotteita.
Arvonnassa Nalle sai kunnian olla onnettarena. Kaisa piti nimilappuja niin ettei Nalle nähnyt niitä ja Johanna jakoi palkintoja.
Itse hengailin taka-alalla ja katselin jännittyneenä mitä kukakin voittaa! :) Minä voitin Acon kynsienhoitosetin, siitä lisää ensi postauksessa. (Kiitos allaolevasta kuvasta Kirsille ♡)
Kirpparointiakin harrastettiin, minä vain katsoin muiden lakkoja tällä kertaa ostamatta mitään.
Ja kuten miiteissä on tapana, otimme tietenkin yhteiskynsikuvan noiden VIPlappujen kanssa :) Meitä oli niin paljon, että laitoimme kätemme sydämen muotoon.
Kiitos kaikille, olitte aivan ihanaa seuraa! ♡
Miittiläisten blogeja:
- Heidi: Rakkauspapaija & Syvänmerenkala
- Jjohanna: Kynsilakan taikaa
- Kaisa: Kynsisirkus
- Maarit: Maaritin kynsihöpinät
- Mawwi: Lihisbingo
- Miracle: Miracle's Nails
- Niniane: Korkokengissä
- Petta: Kynnen verran
- Saara: Haters Gonna Hate
- Siniusvan: Siveltimen sipaisuja
// We had a second meeting with nailenthusiast in near my hometown so of course I had to go! First time we met in May and we had a great time so I knew that this time it would be even better, and it was! We talked about nails and stuff and everyone got a free bag from sponsors (you can see the sponsors on HÄMEEN KYNSIMIITIN SPONSORIT tab on my blog). I think that everyone had great time and I hope that we can see each others soon! ♡
♡:Sara
P.S. Muistakaahan osallistua BLOGIN 2-VUOTIS ARVONTAAN! <3

SLEEVLES PEPLUM Only (Nelly.com), RUFFLE SHOULDER SHIRT Vero Moda
SKIRT Gina Tricot, STOCKINGS H&M, SHOES Converse