Quantcast
Channel: My Personal Galaxy
Viewing all 601 articles
Browse latest View live

Asu ja kuulumisia

$
0
0
Shortsikausi on auki taas ja olen nyt näitä Seppälän harmaita shortseja käyttänyt luvattoman paljon (oikeastaan ostin näitä shortseja kahdet viime kesänä, kun ne on niiiin mukavat jalassa). Kävin yksi päivä Carlisngilla ja löysin tuon pitkän, löysän, mustavalkoisen liivin (vai mikä tuo on?) ja olen myös sitä pitänyt tosi paljon :D


Oon ollut nyt tässä keväällä tosi väsynyt (onneksi nyt alkaa helpottamaan) ja olen ollut tosi yllättynyt, että olen silti koulussa pärjännyt tosi hyvin (opiskelen oppisopimuksella merkonomiksi), olen todella ylpeä itsestäni, kun olen saanut hyviä arvosanoja. Meillä loppui nyt yhteiset tunnit ja tuntuu tosi oudolta, kun en enää nää niitä muutamia tyyppejä (paitsi Samuelia), joiden kanssa ystävystyin.

Tällä hetkellä mulla on meneillä vielä kirjanpidon jatkokurssi, jonka kanssa tappelin tosi paljon, nyt olen onneksi alkanut ymmärtää sitäkin ainetta. Vielä pitäisi muutamia näyttöjä tehdä ja sitten joulukuussa valmistua :)



Käytiin eilen lauantaina äidillä äitienpäiväkahvilla ja tänään oli tarkoitus käväistä Nallen mummilla. Nalle tuli kuitenkin flunssaan, joten ollaan koko päivä nyt jumitettu vaan kotona. 

Onnea kaikille äideille ja kiitos omalle äidilleni, joka on tehnyt kaiken vuokseni! 


OOTD SCARF Tiger DUSTER Carlings T-SHIRT Cheap Monday SHORTS Seppälä 
STOCKINGS H&M BAG George, Gina & Lucy SHOES Coverse

// It's been sunny days in Finland so I finally got to take shorts from my closet. I own two pairs of these shorts and I've been using both of them a lot! I also bought that black and white duster from Carlings and it's so comfy :3

♡:SΔRΔGΔLΔXY

P.S. muista osallistua syntymäpäivätietokilpailuun!

CND Vinylux Garden Muse Collection

$
0
0
Sain kutsun CND:n kauneustilaisuuteen, mutta en valitettavasti päässyt paikalle, sillä tilaisuus oli Helsingissä ja vielä työaikaan. En ehtinyt kuitenkaan hirveän kauaa harmittelemaan asiaan, sillä ihan yllättäen sain CND:ltä paketin, joka sisälsi kaikki kuusi uutta Garden Muse kokoelman lakkaa! Olen aiemminkin saanut kyseisen merkin lakkoja testiin ja olen kovasti tykännyt. Lakat ovat tosi kestäviä ja tykkään lituskasta siveltimestä, lisäksi näissä on paljon pigmenttiä.



Näiden lakkojen kanssa ei tarvitse käyttää aluslakkaa ja ainakaan minulla ei ole vielä yksikään CND:n lakka värjännyt kynsiä, vaikken ole alle laittanut aluslakkaa. CND:llä on myös oma päällyslakka, joka jättää ihanan kiillon, olen käyttänyt sitä myös muunmerkkisten lakkojen kanssa. Mutta mennään Garden Muse kokoelmaan! 



Wisteria Haze on ihana sinivioletti lakka, juri sellainen väri, josta olen alkanut tykkäämään paljon! Tämä on väriltään aika hauska, jotenkin miellän tällaisen värin pastelliseksi, mutta silti kynnellä se näyttää tosi räväkältä eikä hempeältä. Olen saanut paljon kehuja ihmisiltä, kun olen käyttänyt tätä lakkaa. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Koristeeksi tein pilkkutikulla kesäisiä kukkia CND:n Crushed Rosella.



Crushed Rose on enemmän violetti, kuin pinkki, väriltään ehkä sellainen vähän tunkkaisempi, kuin pirtsakka, oikein kiva väri! Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Tein maalarinteipin avulla alakulmiin kolmiot Reflecting Poolilla, en enää IKINÄ aio käyttää maalarinteippiä koristeluissa, jotenkin teipin reunojen alta pääsi lakkaa ja näistä tuli tosi epätasaiset. Kynsien teippauksessa kannattaa käyttää esimerkiksi apteekista saatavaa Micropore haavateippiä.



Reflecting Pool on kirkas siniturkoosi lakka, mutta ei kuitenkaan neon. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Koristeluissa käytin CND:n Field Foxia ja yritin tehdä pilkkutikulla leopardikuviota, joka näyttää enemmän joltain 60-luvun pallokuviolta :D



Lost Labyrinth ihanaihanaihana! Sekoitus vedensinistä ja vedenvihreää, hieman frost koostumukseltaan, jättää sellaisen hieman huurteisen pinnan. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Leimasin MoYoun Fairytale 05- laatalla merenneidon ja vesipisaroita.



Beckoning Begonia oli tosi vaikea kuvata, kyseessä on vaaleanpunainen lakka, jossa on paljon shimmeriä, oikein nätti yksilö  Jouduin kännykkäkameralla ottamaan tuon oikeanpuoleisen kuvan, kun kamerani ei suostunut ikuistamaan shimmeriä. Kynsillä kolme kerrosta, ei päällyslakkaa.



Butterfly Queen oli myös todella vaikea kuvattava! Ihana magenta glitterlakka. Oikeassa yläkulmassa näkyy väri kaikista oikeimman värisenä, sen jouduin myös ottamaan kännykkäkameralla. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Kynsille pääsi pari sudenkorentotarraa, jotka seuraavana päivänä jouduin poistamaan, kun nuo siivet kävi repsottamaan ja se häiritsi :D

Täsä linkistä pääset CND:n suomenkielisille nettisivuille, josta löytyy myös jälleenmyyjät, Lahdessa näitä esimerkiksi saa jopa viidestä eri paikasta! Hinta näille on 16,60 €/ kpl

♡:SΔRΔGΔLΔXY

RFSU Easy Shavin' & Nice n' Cool

$
0
0
Pääsin Bloggers Inspiration Dayssä mukaan RFSU:n, Carmexin ja Indiedaysin blogikampanjaan. Saatiin kassi, joka sisälsi erilaisia tuotteita, valitsin tuotteista kaksi lemppariani (Nice n' Cool ja Easy Shavin') esiteltäväksi blogiin.



Olen sellainen ihminen, joka inhoaa kehon karvoja, käyn sokeroimassa sääriäni, mutta muut paikat pitää itse sheivata. Minulla on aina ollut tummat ja paksut karvat esimerkiksi käsivarsillani ja olen saanut ihmisiltä paljon katseita ja jopa suoria kommentteja käsikarvoistani. Päätin syksyllä, etten enää jaksa typeriä käsikarvakommentteja ja aloin sheivaamaan käsikarvojani.

Ensimmäisellä ajokerralla käteeni ilmestyi punaisia pilkkuja. Sen jälkeen sain kuulla RFSU:n Nice n' Coolista, joka auttaa ihoa palautumaan sheivauksen jälkeen, eikä punaisia pilkkuja tule. Olen syksystä asti käyttänyt tätä tuotetta ja olen välttynyt niiltä punaisilta pilkuilta kokonaan, siksi olin hyvin tyytyväinen, että lahjakassi sisälsi myös tämän tuotteen :)

Nice n' Coolia laitetaan karvanajon jälkeen eikä sitä huuhdella pois. Se viilentää ihoa kivasti, koska se sisältää yrttejä ja alkoholia.

(kyllä, kuvassa on käsi eikä jalka, ennen karvat olivat tummempia, mutta sheivaamisen aloittamisen jälkeen karvat ovat ohentuneet ja vaalenneet)

Easy Shavin' oli minulle uusi tuttavuus. Se on läpinäkyvää geeliä, joka ei vaahtoa. Tykkään ajaa tällä kainalo-, käsi- ja intiimikarvoja, koska tällä on helppo katsoa, mistä kohtaa sheivaa. Koitin myös jalkoja ajella tällä (vaikka yleensä tosiaan käyn sokeroimassa jalkani), mutta itse tykkään siinä hommassa käyttää vaahtoavaa ainetta.



Carmexin huulirasva oli myös kassissa mukana, sillä RSFU on Carmexin maahantuoja. Sain tämän huulirasvan ensimmäistä kertaa Livboxista ja olen tykästynyt tähän, lemppariani on se kirsikan tuoksuinen Carmex. Mielestäni Carmex kosteuttaa ja pehmentää huulia ihanasti, tykkään myös siitä viilentävästä tunteesta, kun huulet ovat rohtuneet ja laitan tätä huulilleni.



Lisää tietoa RFSU:n tuotteista löydät tästä linkistä ja videon uusista Sense me- hellimistuotteista tästä linkistä (en hyödy klikkailuista).

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Pieni huulipunasivellin

$
0
0
Olen tykästynyt huulipuniin ja omistan muutaman huulipunasiveltimen, mutta en yhtään sellaista matkakokoista, joka mahtuisi pieneen meikkipussiin laukkuun. Päätin sitten pyytää Born Pretty Storelta testiin minikokoisen matkasiveltimen.



Sivellin on metallia ja siinä on korkki, joka suojaa sivellinosaa. Kun korkin ottaa pois, sen saa kiinnitettyä alas, jotta se pidentää vartta eikä huku, kätevää!



Sivellinosa on keinokuitua ja mielestäni liian ohut ja joustamaton, tällä on hankala levittää koko huulille punaa, mutta soveltuu hyvin esimerkiksi punan korjailuun kesken bileiden.



Huulipunasivellin maksaa tällä hetkellä $2,24, normaali hinta on $2,99, koodilla CVG10 saat 10 % alennuksen (käsittääkseni yli kymmenen euron ostoksista) ja Born Pretty Storella on ilmaiset toimituskulut.



// I like lipsticks and I own a few lipstick brush. I was going on a party but did notice that I didn't own any travel sized lipstick brush! Luckily I got one from Born Pretty Store.

This brush has aluminum handle and artificial fiber. It's a bit too small and hard to apply a whole lip makeup but it suits very well to correct lipstick at a party or a restaurant.

This lipstick brush is only $2.24 and you can use the code CVG10 to get 10 % off on your order. Born Pretty also has a free shipping worldwide.

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Care Bear Nails

$
0
0
Yritin keksiä kynsiä ja selailin Instagramissa eri kynsiin liittyviä hashtageja. En löytänyt sieltä mitään insipistä, joen siirryin Googleen, sieltäkään mitään löytämättä. Alkoi mieli tehdä pastellisia kynsiä, ja sainkin mielikuvan Halinalleista tai tarkemmin sanottuna Halinallejen maailmasta, jossa on pastellia, pilviä ja tähtiä.



Lakkasin ensin kynnet Essien Blancilla, ostin uuden, kun edellinen loppui. Kuinka ihanaa onkaan lakata vasta avatulla valkoisella  Blancin päälle lakkasin kerroksen OPIn vaaleanpunaisella ja sinisellä Sheer Tintsillä. Maalasin tähdet ja pilvet valkoisella akryylimaalilla ja kuorrutin kaiken INM:n Northern Lightsilla. Näistä tuli niiiin söpöt :3



Näistä kuvista huomasin, kuinka kamalassa kunnossa kynsinauhani taas on. Kuvien oton jälkeen tein kynsinauhahoidon, eli katsoin Gleetä ja pidin käsiäni kipossa, jossa oli tavallista rypsiöljyä, täytyy koittaa taas saada kynsinauhat parempaan kuntoon ja pitää kassissa taas kynsinauhaöljyä.



// I had no idea how to paint my nails this time so I went Instagram and Google to search inspiration but I found nothing. I decided to do pastel nails and I started to thing Care Bears and what kind of land they are living on. The Care Bears lives in pastel land with clouds and stars everywhere, so that's what I wanted to do!
In these nails I used Essie Blanc, blue and pink OPI Sheer Tints, white acrylic paint and INM Northern Lights.

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Happy Birthday to me! ♡

$
0
0
Tänään on SE päivä, nimittäin mun synttäripäivä!


(KUVA WEHEARTIT)

Synttäreideni kunniaksi täällä on arvonta, johon voit osallistua TÄSTÄ LINKISTÄ! ♡



♡:SΔRΔGΔLΔXY

Passion Colormask

$
0
0
Sain Cosmeryalta valita muutamia tuotteita testiin, valitsin pari Cuccion kynsilakkaa ja hiuksille tämän Passionin pigmentti hoitoaineen. Olen käyttänyt KC Professionalin Colormaskia jo vuosia, aloitin silloin, kun minulla oli punaiset hiukset ja Biozellin Colormaskia aloin käyttämään, kun värjäsin hiukseni violetilla, joten halusin ehdottomasti koittaa, millainen tämä Passionin Colormask oikein on.





























Jos jollekkin ei Colormaskit ole tuttuja, niin kyseessä on siis värjätyille hiuksille tarkoitettu hoitoaine, joka samalla sävyttää hiuksia.

Olen ollut värjäämättä latvoja yli kolme viikkoa, jolloin ne näyttää tällaiselle. Väri alkaa latvoista muuttumaan sinivihreäksi ja ylhäältä punertavaksi, lisäksi väri on todella epätasainen.






























Laitoin Passionin Colormaskia, annoin vaikuttaa noin 15 minuuttia ja huuhtelin, lopputuloksena täydellinen violetti! Olin todella skeptinen sen suhteen, että Colormask värjäisi myös nuo sinivihreät latvat, mutta niin vain väri tarttui niihinkin ja näyttää tosi tasaiselle!

Tuoksu ei ollut voimakas, vaan omaan nenääni hento ja hyväntuoksuinen. Tuoksuyliherkkänä olen tarkka käyttämistäni tuotteista, sillä vääristä tuoksuista saan hirveän päänsäryn ja huonon olon.



Nämä kaksi kuvaa on otettu neljän päivän ja yhden shampoopesun jälkeen eikä väri ole yhtään haalistunut laittopäivästä. Laitoin myös mustaa Kc Professionalin Colormaskia, että saan peitettyä etuhiuksissa olevat punertavat värit.




Kc Professional maksaa n. 13 €/200 ml, Biozell maksaa noin 10 €/150 ml ja Passion 14,20 €/250 ml, joten Passion on reilusti halvempaa, kuin muut ja riittää todella moneen käyttökertaan. Tällä hetkellä Cosmeryalla on neljää erilaista Colormaskia Mirtillo (mustikka) violetetille hiuksille, Amarena (kirsikka) punaisille hiuksille, Creme Caramel (karamelli) kuparisille hiuksille ja Argento (hopea) blondeille hiuksille (taittaa keltaisuutta). Löydät Passion Colormaskit tästä linkistä (en hyödy klikkailuista).



// I got a few items from Cosmerya. First I want to show you this Passion Colormask. I dye my hair purple but I don't want to dye them every week. On the first pictures of me, I haven't dyed my hair for a three weeks and my hair looks kind of blue/purple/red. I tried this Passion Colormask and it dyed my hair very evenly. The last photos are taken after five nights and one shampooing and the color hasn't faded at all!

The Bottle is very large, 250 ml. I recommend this product because it has really good coverage and it doesn't damage your hair as it treats your hair same time when it's coloring your hair.

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Hautajaiskynnet

$
0
0
Kirjoitan nyt vähän ikävämmästä asiasta, nimittäin hautajaiskynsistä. Varmaan suurin osa tietää, että hautajaisissa pukeudutaan tummiin, siisteihin vaatteisiin, mutta ihmeen usein Facebookin kynsikoristeluryhmään tulee kyselyitä hautajaiskynsistä. Ryhmässä on ollut paljon keskustelua, että millaiset on hyvät kynnet hautajaisiin ja saako kynsissä olla väriä.



Itse olin muutama viikko sitten hautajaisissa, eikä itselleni tullut mieleenikään tehdä mitään muuta, kuin siisti (?) ranskalainen manikyyri (en olisi halunnut laittaa glitteriä, mutta kiireellä tehdyt kynnet näyttivät reunoilta hieman suttuisilta, niin peitin ne glitterillä). Ranskalainen manikyyri on siitä hyvä, kun se sopii niin moneen erilaiseen tilanteeseen: juhliin, työhaastatteluun, virallisiin tilaisuuksiin... mihin vain. 

Itse näen hautajaisasian niin, että sinne ollaan tultu kunnioittamaan vainajaa ja saattamaan hänet viimeiselle matkalle eikä korostamaan tai edustamaan itseään. Minusta on ihan hullua tehdä jotkut koristeelliset tai värikkäät kynnet. Vaikka ajattelisitkin, ettei kukaan kiinnitä huomiota kynsiisi, niin joku (varsinkin vanhempi ihminen) voi nähdä ne ja pitää sinua törkeänä.

Itsehän voit lakata muina päivinä kynnet vaikka kuinka näyttävästi, mutta eikö olisi kiva kunnioittaa edesmennyttä henkilöä hillitysti edes yhden päivän?

Heräsikö sulle mielipiteitä asiasta?



// In Finland, we dress understate in funerals. Many people has discuss on Finnish nail forum of how to do nails for funeral. For me the only appropriate nails for funeral is french manicure. For me the funerals are all about respecting the life of deceased and escort him/her to his/hers last trip, it's not about representing you.

♡:SΔRΔGΔLΔXY


#LAHTIMIITTI2015

$
0
0
Nyt mulla on jännää ilmoitettavaa, ollaan nimittäin Miracle's Nails- blogin Miran kanssa järjestämässä Lahteen mittiä bloggaajille. Tarkoitus on käydä Bona Valeressa, Bm Internationalissa ja Glitterissä. Päivän päättää omakustanteinen illallinen ravintolassa.

Jos kiinnostuit, niin lue ohjeet alta! Päivä on siis lauantai 27.6. ja alkaa klo 12. Mukaan mahtuu 13 bloggaajaa.



Toivotaan, että saadaan mukava porukka kasaan! 

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Arvonnan voittaja ja höpinää

$
0
0
Ensiksi haluan onnitella kaikkia, ketkä tänä keväänä valmistuivat, pääsivät ylioppilaaksi tai selvisivät tämän kouluvuoden kunnialla läpi! Kolme serkuistani sai valkolakin päähän ja yksi valmistui ammattiin. Näiden kolmen ylioppilasserkun juhlat vietettiin samaan aikaan mummolassa, oli tosi kivat juhlat.



Siskoni kissa Kisu on ollut meillä taas hoidossa, se on niiin mainio kissa. Se rakastaa kaikkia ihmisiä ja seuraa minua joka paikkaan ja samalla kerjää silityksiä. Kisu on ihana hellittelykaveri, mutta on hirveän vaikea päästä koneelle pelaamaan/ bloggaamaan, kun se jää näppäimistön eteen köllimään.



Nyt sitten arvonnan voittajaan! Kyseessä oli siis tietokilpailu, jossa kysyttiin blogin aloitusvuotta (2011), lempikynsilakkamerkkiäni (OPI) ja mitä keräilen (oikea vastaus oli My Little Ponyjä, mutta hyväksyin myös Jeffrey Campbellit (kengät) ja Hello Kitty jutut, koska kyllähän mä niitäkin keräilen!). Voittajaksi selviytyi random.orgin avulla DILEANY, onneksi olkoon! Olit unohtanut laittaa sähköpostiosoitteen lomakkeeseen, joten laitappa mulle sähköpostilla osoitetietosi (mypersonalgalaxy@gmail.com), että saan palkinnon postitettua :)



Viimeisenä asiana vielä haluaisin muistuttaa minun ja Miran järjstämästä bloggaajatapaamisesta, joka on Lahdessa, vielä ei ole kaikki paikat täyttyneet, joten jos kiinnostaa. niin ilmoittaudu sähköpostilla lahtimiitti2015@gmail.com. Ei ole väliä, mistä päin olet ja minkä kokoinen- ja aiheinen blogi sinulle ona, kunhan kirjoitat blogia!

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Summer polka dot triangle

$
0
0
Kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi halusin lakata kynnet China Glazen keltaisella Yellow Polka Dot Bikinillä.



Ensin oli tarkoitus lakata valkoisella ja tehdä keltaisella pitkät kolmiot, se kuitenkin tuntui mielessäni tosi tylsältä, joten päätin tehdä dotting toolilla ja Essien Mint Candy Applella pilkkuja ensin. Valkoisen ja mintun päälle sitten tein Micropore- teipin avulla keltaiset kolmiot.



Kynsistä tuli mielestäni tosi kivat ja kesäiset ja tekisi mieli mennä hiekkarannalle ja uimaan, kun näitä katsoo.

Vielä on muuten tilaa bloggaajatapaamisessa, joka järjestetään Lahdessa, ilmoittaudu mukaan, jos olet vapaa lauantaina 27.6!



// The sun has been shining for days and I wanted to paint my nails yellow. The idea was to paint my nails white and do thin triangles on nails but it sounded a bit boring so I decided to do some polka dots on white and the triangles on polka dots. When I look these nails I want to go to the beach!


♡:SΔRΔGΔLΔXY

Luonnonkosmetiikkaa Bona Valeresta | Osa 2

$
0
0
Muistatteko, kun kävin luonnonkosmetiikkaa myyvässä lahtelaisessa Bona Valere liikkeessä ja testasin tuotteita? Sain omistajalta kivoja uutisia, nimittäin Bona Valere löytyy nyt myös verkkokauppana! Netistä voit kätevästi katsella ja tilata tuotteita suoraan kotiin ja myymälässä (Lahdessa osoitteessa Vapaudenkatu 2) voit katsella ja kokeilla tuotteita.

Nyt esittelen teille taas neljä ihanaa tuotetta, joista kolme olen saanut ja yhden ostanut itse.



Aloitetaan Signe Seebidin jalkasaippuasta. Mä välttelin tän testausta, koska mulla on ollut jalkakuorintoja enkä ole tykännyt niistä, kun ne sotkee ja on oudon tuntuisia. Viimeinkin sitten rohkaistuin kokeilemaan tätä ja tämä olikin ihan erilainen, mitä olin kuvitellut, sillä tämä on saippuaa eikä sellaista kuorivaa tököttiä. Tykkään tästä jalkasaippuasta, koska se pesee jalat puhtaiksi ja kuorii samalla, kuorivat rakeet on hohkakiveä, aprikoosin kiveä ja mansikan siemeniä. Jalat kannattaa kuoria varsinkin näin kesällä, että kehtaa laittaa sandaalit jalkaan ;) Tätä tuotetta on ostettava heti lisää, kun se loppuu!



























Mä rakastan kasvonaamioita (olen sanonut sen blogissa useasti) ja mun oli ihan pakko ostaa tämä Signe Seebidin mansikka-vanilja kasvonaamio, kun huomasin sen. Purkissa on jauhetta, jota sekoitetaan jogurttiin tai maitoon, itse tykkään laittaa jogurtin sekaan. Tämä on ihanan viileä kasvoilla, valitettavasti tuoksu ei ole niin mansikkainen mitä voisi kuvitella. Seuraavaksi aion koittaa kurkku-teepuu kasvonaamiota.



Signe Seebidin kaakao ihon kosteuttaja on kaunis palanen, joka sisältää kaakaovoita. Omasta mielestäni tämä tuoksuu ihan valkosuklaalle (nam!), mutta Nallen mielestä vahalle :D Voitelen tällä suihkun jälkeen ihoni, levittyy vähän nahkeasti, mutta kosteuttaa ihoa mukavasti. Tätä voi myös käyttää raskaana ollessa ja se voi estää raskausarpien syntymistä, itsellä ei ole tästä kokemusta.



Signe Seebidin käsivoide on valittu vuonna 2014 Viron Cosmopolitanin vuoden luonnonkosmetiikkatuotteeksi. Se sisältää sheavoita ja vitamiineja ja tuoksuu appelsiinille. Olen alkanut pitämään appelsiinin tuoksuisista tuotteista tosi paljon. Huomasin muutenkin, että en saa luonnonkosmetiikkatuotteista päänsärkyä ja huonoa oloa, kuten tavallisista voiteista ja hajuvesistä, tällä hetkellä ainoastaan yksi tuote oli sellainen, joka aiheutti päänsärkyä, outo juttu!

Tätä voidetta tarvitaan vain pieni määrä (kuvassa on ihan liikaa tuotetta kädellä), koska se levittyy tosi helposti. Voide on tuollaista rakeista koostumukseltaan. Saa kädet ihanan pehmeäksi.



Suosittelen tutustumaan verkkokauppaan (www.bonavalere.com), tällä hetkellä tarjouksessa kaikki vartalokuorinnat -20 %, myös rakastamani appelsiini ja kahvi-greippi ♡ Linkit eivät hyödytä minua millään tavalla, ne on vaan teidän avuksi. 

Lahtimiitissä käydään tutustumassa Bona Valereen, vielä on kolme paikkaa jäljellä, paikkojen täyttymisen jälkeen ilmoittautuminen sulkeutuu, mutta varapaikkoja voi sen jälkeen kysellä. :)

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Sunset Beach Nails

$
0
0
Taas kynsipostaus! Nyt lämpimällä ilmalla olen tehnyt paljon kesäkynsiä, mikä on hyvin outoa, sillä ennen en tykännyt tehdä mitään vuodenaika/teemakynsiä, niin se mieli vaan muuttuu :) Otsikko viittaa vanhaan saaippuasarjaan, jota lapsena aina katsottiin (tiedän, että ainakin yksi lapsuudenystäväni ja Sunset Beach fani lukee tätä blogia ;)), katsoiko kukaan muu 90-luvun loppupuolella Benin, Megin ja Derekin juonenkäänteitä?



Näiden kynsien idea lähti ensin siitä, että halusin OPIn Sheer Tintsejä kynsille. Lakkasin Essien Blancilla kolme valkoista kerrosta ja päälle kolmella eri Sheer Tinsillä. Kynnet kaipasivat jotain, joten päätin maalata palmuja ja lintuja kynsille. Etusormeen piti saada jotain, sillä se näytti tosi tyhjältä, ja mieleeni tuli juuri aamulla näkemäni MoYou Londonin tänään julkaistava ihana flamingo laatta (OMG! HALUAN!).



Mä oon tosi ylpeä tosta tekemästäni flamingosta, vaikka jonkun silmään se saattaa olla huono niin mä oon tosi onnellinen siitä, mä en yleensä nimittäin jaksa keskittyä pikku pipertämiseen ja nyt toi on ainakin mun mielestä tunnistettava flamingo. Nalle ei meinannut uskoa, että toi oli mun oma maalaama, vaikka se näkikin, kun maalailin ja se lainasi omia maalejaan mulle.





























Ihanaa, kun on kesä! Kirjoitan tätä postausta maksimekko päällä eikä ole ollenkaan kylmä! En malta odottaa ensi viikon bloggaajatapaamista, juhannusta, kesäkuun lopun lahtimiittiä, heinäkuun lomaa, jäätelöä, uimista... 

Onko sulla kesäsuunnitelmia ja mua kiinnostaa, että kuinka monta Sunset Beach fania täällä on!



// I am so proud of these nails I did yesterday! You might think now that you've seen better painted nails but for me this is like a victory because I usually can't focus on little details. 

The title came from a soap opera I watched when I was a kid: Sunset Beach! I'll always remember Ben, Meg and Derek, haha :D

♡:SΔRΔGΔLΔXY

State your business!

$
0
0
KappAhl (mä en oo ikinä tiennyt miten toi lausutaan, joten sanon aina kappal tai kappahal) on ollu Suomessa jo 25 vuotta ja sen kunniaksi oli arvonta, jossa palkintona oli vapaavalintainen yläosa, alaosa ja asuste. Osallistuin arvontaan ja viime viikolla sain puhelun, että olin voittanut!


Halusin töihin jotain hienompaa asua, jos tulee vaikka tilanne, jossa täytyy edustaa (esim. koulutukset ym.) ja löysin paljon sovitettavaa kyseisestä kaupasta. Ihastuin tuohon bleiseriin, joka on älyttömän hyväntuntuista kangasta ja housuihin, jotka sopivat jalkaan, kuin hansikas! Olisin halunnut pari kokoa pienemmät housut, mutta valitettavasti ei ollut kokoja jäljellä, äiti saa kaventaa niitä :D

Ihan mahtavaa, että asusteeksi sai valita myös laukun, olen nimittäin etsinyt laukkua, jossa on olkahihna ja johon mahtuu kamera, kun edellinen meni rikki.


Mä itse vasta tänä kesänä tajusin, miten hyvä kauppa KappAhl on, sieltä löytyy supermukavan tuntuisia housuja ja shortseja myös meille isommille tytöille :3

Kirjoitan muuten tätä postausta kuunnellen Nightwishin uusinta albumia, tää on ihan sikahyvä!


OOTD SCARF eBay BLAZER KappAhl T-SHIRT Gina Tricot JEANS KappAhl 
BAG KappAhl SHOES Drop Dead

// KappAhl has been selling clothes in Finland for 25 years now so they had a giveaway in stores where you could win top, bottom and accessory. I won the giveaway and went looking some office clothes (because I work in a office) and found these beauties, the clothes looks so professional and suits me well IMO :)

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Goody, Goody Gumdrops!

$
0
0
Cosmeryalle ilmestyi kaksi Cuccion kesäkokoelmaa: The Candy Collection ja Venice Beach Collection. Sain valita The Candy Collectionista lakkoja (koska Venice Beach ei ollut vielä ilmestynyt) ja katseeni osui muutamaan ihanaan yksilöön. Loppupeleissä valitsin Goody, Goody Gumdrops!- lakan, koska sen kaunis kimallus ja korallin väri houkuttelivat minua.



Goody, Goody Gumdrops!issa on paljon shimmeriä ja se näkyy myös kynnellä, ei pelkästään pullossa. Lakka ei ole kovin peittävä, vaan kolmannellakin kerroksella se hieman kuultaa läpi, väri kuitenkin on herkullisen korallinen, joten on kyllä omistamisen arvoinen kesälakka. Alla olevassa kuvassa on kolme kerrosta eikä ollenkaan päällyslakkaa!



Halusin ehdottomasti taas tehdä auringonlaskun ja palmuja, tällä kertaa palmunlehtien muodossa, tykkään näistä enemmän, kuin edellisistä auringonlaskukynsistä. Näistä tulee ihan mieleen hikinen tropiikin yö. Kamera vähän vääristi allaolevia kuvia, oikeasti Goody, Goody Gumdrops! on enemmän punaisempi koralli, kuin noin oranssi.







// I chose a new Cuccio Goody, Goody Gumdrops! nail polish from Cosmerya to test. The polish is pretty coral colour with lots of shimmer. It's not so co covering: the nail tip is visible after three layers.

I wanted to do a sunset nails again, this time with palm leaves. I like these nails more than the previous.


♡:SΔRΔGΔLΔXY

Mökkielämää

$
0
0
Mikä voisikaan sopia paremmin yhteen, kuin kesä ja mökki? Iskä oli menossa mökille ja pyysin, josko pääsisin samalla kyydillä mökille viettämään päivää. Houkuttelin myös molemmat siskoni mukaan.



Molemmilla siskoilla on mökillä vihanneksia kasvamassa, mutta itse en välitä multahommista yhtään, joten kävin kuvailemassa samalla, kun muut oli kitkemässä, kastelemassa ja lannoittamassa.




Mökillä on paljon erilaisia kukkia kasvamassa, mutta ainoat kukkakuvat, joita otin, oli nuo tulppaanit ja voikukat, haha.



Kun olin kuvaillut tarpeeksi, laitoin kahvit tulemaan ja lähdin pellolle muita katsomaan. Otin talikon mukaan ja pyysin siskoa ottamaan muutamia peltokuvia, vaikken siellä töitä tehnytkään :D Tiedän, että tätä blogia lukee pienten lapset äitejä, joten onko kukaan teistä kuunnellut Pääosassa soiva siili cd-levyä? Siellä on hauska Peltomyyrä-biisi, joka tulee aina mieleeni, kun joku tekee peltotöitä! Se on muutenkin tosi hauska levy, kannattaa ostaa/ lainata kirjastosta se, jos on lapsia (tai tykkää hauskoista lastenlauluista).




Iskän kanssa piti tietenkin ottaa työntekokuva myös, jonka jälkeen lähdettiin tupaan juomaan kahvia ja syömään pullaa. Kahvin jälkeen iskä meni lämmittämään saunaan, johon mentiin isosiskon kanssa kahdestaan. Olin yllättynyt, kun sisko pyysi minua mukaan, siskoni nimittäin ennen aina halusi yksin käydä saunassa. meillä oli tosi hauskaa, oli niin ihana käydä siellä yhdessä!  Siskoni vielä lainasi kaikkia hoitoaineita sun muita, koska en ollut varautunut saunassa käyntiin.


Saunan jälkeen grilli oli sopivan kuuma ja alettiin grillata makkaraa, halloumia, maissia ja halloumtäytteisiä sieniä, nam! Oli oikein ihana mökkireissu ja lähdimme sieltä vasta kymmeneltä illalla pois! Muuten olisin voinut jäädä yöksi, mutta minulla oli seuraavana päivänä töitä.



// In Finland people often goes to their summer cottages. I wanted to go to our cottage too, so I called my father and asked him if he's going there anytime soon. On Wednesday we went there with my father and sisters and we had so much fun. We did some farming, went to sauna and grilled corn, mushrooms, sausages and halloumi. I wanted to stay there over night but I had to go work the next day so it wasn't possible, maybe in my summer holiday... ^___^

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Handmade Cosmetics

$
0
0
Sain toiseltakin uudelta virolaista käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa myyvältä yrtykseltä (Handmade Cosmetics) kyselyä, että olisinko kiinnostunut testaamaan myös heidän tuotteitaan. Mietin asiaa vähän aikaa ja päätin tarttua tilaisuuteen, koska halusin kokeilla myös toisen merkkisiä luonnoskosmetiikkatuotteita. Handmade Cosmeticsin verkkokauppa on vasta avattu ja siellä myydään Nurmea, Naturaalia, Ontic Mineralsia, Turblissia ja Sohvyä.



Innostuin, kun löysin kaupasta hiustuotteita! Olen hiustenhoitoaineiden suurkuluttaja, joten otin tietenkin sellaisen testiin. Valittavana oli joko Naturaalian katajahoitoaine tai teepuu & lime, kataja kuulosti perinteiseltä pohjoisen tuoksulta, joten halusin sen.

Kataja oli oikein hyvä valinta, sillä sen tuoksu on ihan uskomattoman ihana, tulee ihan mieleen mökin ulkosauna tai metsä :3 Koska hoitoaine on luonnonkosmetiikkaa, se ei tunnu samanlaiselta, kuin tavalliset hoitoaineet, jotka sisältävät silikonia ja muista aineita, vaan tuntuu laitettaessa hieman nihkeältä. Tekee kuitenkin hiuksista pehmeät ja hoidetut.



Olen aiemmin kertonut, että suihkugeelit nykyään kuivattavat ihoani, joten käytän tällä hetkellä vain palasaippuoita, nimenomaan luonnonkosmetiikkasaippuoita, olen todennut ne hyväksi iholleni. Laajasta palasaippuavalikoimasta halusin kokeilla Nurmen koivunlehtisaippuaa.  Tästä todellakin tulee mieleen joku maalaiskylä tai juhannus. En ole varma, mutta mielestäni nuo koivun lehdet saippuassa kuorii samalla ihoa.



Mä oon koko pienen ikäni ihmetellyt, että miksi kasvovettä käytetään! Sain viime viikolla vasta tietää, kun siskoni kertoi, että sitä käytetään kasvojen puhdistamiseen meikin poiston ja kasvovoiteen välissä. Valitsin Nurmen kamomilla-kasvoveden, joka soveltuu kuivalle ja herkälle iholle. Tuoksu on mukavan hento kukkainen (joku kehäkukka tai muu vastaava), imeytyy nopeasti ja tuntuu mukavalta kasvoilla.



Sain myös Nurmen suojaavan vitamiinihuulirasvan, joka suojaa kylmältä ja tuulelta. Muistaakseni tässä oli jokin aurinkosuoja, mutten enää löydä pahvista pakkausta, jossa huulirasva oli. Tykkään luonnonkosmetiikkahuulirasvoista esimerkiksi just tästä, Hurrawista ja Sosarista, ne ei kuivata omia huuliani samalla lailla, kun Labellot ja Baby Lipsit. Jos etsit jotain oikein hyvää huulivoidetta, niin tämä on yksi hyvä vaihtoehto!




Handmade cosmeticsin verkkosivut löytyvät tästä osoitteesta (handmadecosmetics.fi).

Ja Faceboosivut täältä.

Olen saanut tuotteet blogin kautta, mielipiteet ovat omiani enkä hyödy linkkien klikkailuista/ ostoista :)

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Sara meni saunaan...

$
0
0
Sauna on mulle harvinaista herkkua, sillä meillä ei valitettavasti ole tässä asunnossa saunavuoroa, joten otan kaiken siitä irti silloin, kun pääsen. Muutama viikko sitten ihana naapuri antoi meidän (Nallen kanssa) käyttää hänen saunavuoronsa, koska hän itse ei ollut silloin maisemissa. Halusin kuvata, mitä kaikkea kosmetiikkaa otin hemmottelusaunaan mukaan ja ajattelin julkaista tämän näin juhannuksen alla.



Ennen saunaa pitää tietenkin pestä meikit pois. Olen jo melkein käyttänyt Garnierin miselliveden kokonaan, tämän jälkeen varastossa on odottamassa pari muuta misellivettä avaamista. Tykkään misellivedestä, kun se ei kuivata ihoa ja poistaa myös vedenkestävän meikin. Olen aiemmin kirjoittanut postauksen tästä Garnierin misellivedestä ja se löytyy tästä linkistä.



1. Sosarin mutanaamio, jonka olen saanut Bona Valeresta, aiempi esittely löytyy tästä linkistä. Laitoin tämän ennen saunaan menoa, jätin kasvoille ja otin löylyä, ihanaa!  Naamio alkaa olla jo lopussa, joten ajattelin ostaa itselleni uuden.

2. Four Reasonsin Color Shampoo on tällä hetkellä lempishampooni! Se tuoksuu kivalle ja pesee hiukset puhtaaksi. Tämä taitaa olla joku kymmenes pullo peräkkäin, jonka olen ostanut :D

3. Signe Seebidin Ärhäkkä saunasuolan olen saanut Bona Valeresta testiin näytekokoisena (en viitsinyt ottaa kokonaista, kun en tosiaan usein pääse saunaan). Tätä levitetään saunassa iholle ja se alkaa mukavasti polttelemaan löylyissä :3 Käytön jälkeen tästä tuli todella pehmeä iho! Suosittelen todellakin kaikille saunojille tätä! Tämä myös tuoksuu voimakkaalle mentholille ja taatusti avaa nenän, jos se on tukossa.

4. Garnierin Respons Honey Treasures- sarjan hiusnaamion ostin Anttilasta, kun olin lukenut kehuja siitä niin monessa blogissa ja sen hinta oli niin edullinen (jotain kolmen euron luokkaa!). Tämä on oikeasti ihan älyttömän hyvää tavaraa! Hiukset ovat tosi pehmeät ja sileät käytön jälkeen.

5. Sosarin Ovela nokkossaippuan sain myös Bona Valeresta testiin, tällä saa itsensä hyvin puhtaaksi ja tuoksuu voimakkaasti nokkoselle. Tästä tulee ihan mökki mieleen, kun siellä on paljon nokkosia. Sosarin pakkaukset on uudistumassa ja niistä on tulossa kauniin valkoisia.




Saunan jälkeen iho pitää vielä kosteuttaa ja siihen olen käyttänyt Sohvyn appelsiini-porkkanaöljyä sisältävää vartalovoidetta, jonka olen saanut handmade cosmeticsilta. Tämä on ihanan tuoksuinen, ihan appelsiini, myös Nalle on tykännyt tuoksusta, kun olen tätä käyttänyt. Porkkananhan sanotaan helpottavan rusketusta ja tämän pitäisi myös auttaa rusketusta. Itse en vielä osaa ruskettumistuloksista mitään sanoa, kun on ollut sellaiset ilmat, että on tarvinut käyttää pitkää paitaa ja paksuja sukkahousuja.

Ja katsokaapas, millainen pyyhe minulla on! Sain tämän siskoltani Kööpenhaminan tuliaisiksi, tällä kelpaa saunoa! ^__^

Koska sä oot viimeksi käynyt saunassa?



// What could be more Finnish than sauna? I don't often go to sauna but when I do I relax. In this post I showed my favorite products to use in sauna.

♡:SΔRΔGΔLΔXY

Juhannustaikoja

$
0
0
Juhannustaikoja on tehty vuosisatojen aikana Suomessa ja ne ovat keskittyneet lähinnä naimaonneen ja tulevaisuuden ennustamiseen. Kokosin tänne muutamia juhannustaikoja, joita etenkin sinkkutytöt voivat kokeilla ;)





Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

- Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.


- Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kieriskelee alastomana kasteisella niityllä.


Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.


Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti, ainoastaan olkiside vyönä.





Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.


Kun juhannussaunan jälkeen heittää saunavihdan saunan katolle, niin siitä suunnasta, mihin vihdan pää (puinen osa) osoittaa, tulee heittäjälle sulhanen.


Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.


- Juhannusaattona pitää virsikirja kädessä juosta seitsemän kertaa myötäpäivään pihan suurimman kiven ympärillä. Kun kivelle juhannusyönä palaa, näkee tulevan sulhasensa.



HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!






// HAPPY MIDSUMMER EVERYONE!


♡:SΔRΔGΔLΔXY

P.S. Mun lempituotteet juhannussaunaan löydät tästä linkistä!

Perennial Chic

$
0
0
Hanna valmistui ja kutsui bloggaajia juhlimaan kanssaan, minulla oli niin kivaa, että unohdin kaivaa kameran, joten valitettavasti kuvasaldoa ei ole juhlista. Juhlissa oli vaihtarikasa, johon sai viedä kosmetiikkatuotteita ja ottaa itselleen. Löysin kasasta Essien ihanan Perennial Chic- lakan, jota olin juuri edellisenä päivänä ihaillut netissä! Heidi tämän oli jättänyt kasaan, kun hänellä oli sama lakka kahtena kappaleena ^__^



Perennahan tarkoittaa monivuotista kasvia, joten lakan nimi viittaa monivuotiseen tyylikkyyteen. Lakka on pullossa ja netin valokuvissa nude, mutta minun kynsilläni tämä muuttuu hieman persikkaiseksi nudeksi, onko jollain muulla sama efekti?



Halusin tehdä kynsiin kukkaseppeleen, joka menee koko kynsien yli, sain Eekulta kukkatarroja, kun tavattiin viime viikolla ja niitä päätin käyttää. Yritin edellisellä mökkireissulla tehdä oikean kukkaseppeleen (hiuksille), mutta luovutin, kun joka paikassa oli niin paljon ällöttäviä ötököitä ja päätin ostaa Glitteristä kankaisen seppeleen, joka näkyy viime postauksessa ja joka oli päässäni koko juhannuksen. :D



// I saw this beautiful Essie Perennial Chic nail polish on several blogs and I thought I'd buy this but very next day we meet with some beauty bloggers and I got this nail polish for free from Heidi!
The polish looks nude in bottle but on my nails it has a little peachy colour. I tried to do a flower wreath with nail stickers I got from Eekku.

♡:SΔRΔGΔLΔXY
Viewing all 601 articles
Browse latest View live