Luin itseni oppisopimuksella merkonomiksi ja kun vihdoinkin sain todistuksen hyppysiini, päätin järjestää valmistujaisjuhlat. Koska suku on mulle tosi tärkeä, halusin kutsua kaikki paikalle, sekä lähimmät ystäväni. Koska meidän suku on niin iso ja mummoni ei välttämättä olisi päässyt tulemaan paikalle, päätettiin mummon kanssa järjestää juhlat heidän omakotitalossaan. Suunniteltiin juhlia, siivottiin taloa, muisteltiin menneitä ja leivottiin. Siskot ja Nalle teki tosi paljon juhlien eteen.
Lähdettiin aamulla hyvissä ajoin siskon autolla ja ennen määränpäätä Sini heitti minut ulos autosta! Nalle luuli, että olin suututtanut Sinin jotenkin ja itse mietin, että heillä on ehkä jotain koristeltavaa ennen kuin saavun paikalle. Kävelin sitten vähän matkaa yksin, kunnes tulin pihalle. Pihalle oli pystytetty yön aikana kaunis portti ja kaikki, ketkä oli tullut auttamaan, oli vastassa portin toisessa päässä. Olin ollut aiempana päivänä siivoamassa mummolassa ja porttia ei ollut edellisenä päivänä vielä pihalla. Mummo oli halunnut pystyttää portin siihen kohtaan, mitä kautta aina teini-ikäisenä kävelin mummolaan, sitä kohtaa kutsutaan vieläkin Saran poluksi, koska oli millainen kura/lumikeli tahansa, oikaisin sitä kautta. Nyt Saran polkua koristaa Saran portti. Kuvasta varmaan huomaa, kuinka paljon minua nauratti tulla Saran portista ensimmäistä kertaa läpi, oli se niin yllättävä ja ihana juttu.
Muutama oli ilmoittanut, ettei pääse tulemaan ja olin tosi jännittynyt, että tuleeko edes ketään paikalle. Kun näin ensimmäiset vieraat, olin tosi helpottunut. Sitten yhtäkkiä saapui melkein kaikki kutsutut! Oli niin ihana nähdä niin sankoin joukoin ihmisiä, jotka olivat tulleet juhlimaan valmistumistani. Meillä oli tarjottavana omatekemiä juttuja: voileipäkakkuja, suklaakuivakakkua, Vilhelmiinakeksejä, juustokakkua, makaronisalaattia sekä kaupasta ostettua pullaa ja grillattavia. Kaikki ruuat meni parempiin suihin.
Olen todella iloinen valmistumisestani ja siitä, että melkein kaikki numerot todistuksessa on kolmosia (asteikolla 1-3). Talousalan työt on tosi mieleisiä ja olen onnellinen, että nyt minulla on pätevyys virallisesti tehdä niitä. Kiitos kaikille, ketkä tulivat juhlimaan (meitä oli melkein 40!) ♡
Ja koska juhlissa usein myös jaetaan lahjoja, kerron teille mitä sain: moni oli antanut rahaa, mikä on tosi hyvä juttu, sillä tässä työttömyystilanteessani se tulee tarpeeseen. Sain lahjakortit Kicksiin ja S-ryhmän kauppoihin. Sain lahjoja myös juhlien auttamisessa ja tarvikkeiden ostoissa, sekä kukkia.
Äidiltäni sain Bialettin mutteripannun, jota olen kauan himoinnut. Siskoiltani sain kauniin Swarovskin kynän vaaleanpunaisena/ruusukultaisena, se tuokoon onnea työnhakuun :)
Kahdelta ystävältäni sain kauniin valkoisen kynttiläsäilytysrasian täynnä kynttilöitä sekä musta-kuparisen kynttilälyhdyn, suklaata ja tyynyliinoja.
Kiitos muuten Sinille kuvista. Kaikki paitsi toiseksi ylimmät ja lahjakuvat ovat hänen ottamiaan. Itselläni oli niin hauskaa juhlissa, että unohdin kuvata.
// I graduated from business school and I threw a party for my relatives and best friends♡
♡:SΔRΔGΔLΔXYY