Vielä ei ole messutunnelmat ohi, nimittäin minäkin halusin thdä postauksen I Love Me messuista! Koitti taas se aika vuodesta, kun päästiin Sinin kanssa messuilemaan I Love Me messuille. Sinin mies heitti meidät autolla melkein ovelle asti ja jonoa oli jo tosi paljon, vaikka ovet olivatkin vasta avautuneet. Minut valtaa aina sellainen pieni innostunut jännitys, kun laskeudun noita messuportaita alas ja katselen ympärilleni.
Kierretään aina kaikki kojut (ainakin sellaiselta katseluetäisyydeltä, josta näemme mitä tuotteita on tarjolla) ja teimme taas toimintasuunnitelman, mitä reittiä kierretään. Itse asiassa huomattiin, että reittivalinta oli huono ja olisi kannattanut kiertää toista reittiä :D Messuilla oli taas esillä huippumerkkejä ja ihania pikkuputiikkeja, joissa oli mukava kierrellä. Oli paljon vanhoja, tuttuja näytteilleasettajia mutta myös uusia.
Olin varannut rahaa jonkin verran mukaan, mutta jostain syystä säästelin rahoja ja lopulta ostin vaan pari tuotetta, kun väsyneenä unohdin, etten ollutkaan ostanut mitään, katsellut vain. Jäi esimerkiksi harmittamaan, etten ostanut noita alakuvassa olevia kylpypalloja ja ihania piparkakuilta tuoksuvia saippuoita.
Toinen syy vähäisiin osteluihini oli se, että usealla pisteellä oli niin valtavat jonot, ettemme kertakaikkiaan jaksaneet odottaa. Nyx, Kardashian Makeup, Ziaja, Kubiss... kaikissa jo kauhean pitkät jonot, vaikka tulimmekin ihan aamusta.
Sini on aina messuilla eväsvastaava ja tällä kertaa laukusta löytyi kahvia, juustosämpylää ja maalaiscroissantteja. Päätimme jossain vaiheessa pitää ruokatauon ja menimme kuuntelemaan jotain luentoa ja syömään. Teki tosi hyvää saada välissä purtavaa.
Näin messuilla muutamia miehiä ja oli kivaa, että tuotteita oli tarjolla myös miehille. Salon24 osastolla oli Reuzelin hiustuotteita miehille ja nämä vaikutti niin kivoille, että otin jo käsiini kuorivan shampoon ja tonic veden. Aloin kuitenkin miettimään, että mitä jos löydän muuta ostettavaa ja olen jo käyttänyt rahani näihin, joten viime hetkellä laitoin pullot takaisin hyllyyn ja Nallelta jäi tuotteet saamatta.
Unohdin kokonaan kuvata muoti- ja korupuolen lukuunottamatta tätä coolia asetelmaa, joka oli jonkin vaatekaupan kojussa. Koju oli muutenkin ihanan musta ja siellä oli kivan näköisiä takkeja.
Luonnonkosmetiikkapuolella oli taas todella mielenkiintoisia tuotteita ja kojuja. Luonnonkosmetiikka on alkanut toden teolla kiinnostaa minua, mutta koska tämäkin osasto oli ihan täynnä kun saavuimme sinne yhden aikoihin, en mennyt tarkemmin katsomaan muuta, kun Bona Valeren kojua, jossa rakastuin tuohon kettusaippuaan :3 Nuo huovutetut saippuat tekee Virossa kehitysvammaiset käsittääkseni kuntouttavana toimintana. Bona Valeren kojulla juttelin kauan maahantuojan Cathyn sekä omistajan Signen kanssa.
Ihmeen vähän näkyi tuttuja, mutta joitain kyllä ja ehdin muutaman sanankin vaihtamaan. Messujen jälkeen HennaV laittoi instagramiin kuvan, jossa olin ollut juurikin tällä Jolien pisteellä katselemassa Mia Höytö kosmetiikkaa.

Kun olimme lähdössä, huomasin että meiltä oli kokonaan yksi kulmaus jäänyt kiertämättä! Juuri se kulmaus, jossa oli esimerkiksi Models Own ja Real Techniques! Models Ownin värikkäät tuotteet ja RT:n timanttimeikkisieni olisi kiinnostanut, mutta meillä oli jo kyyti tulossa, joten haikein mielin lähdin pois. Itselläni oli kyllä passi, jolla olisin päässyt seuraavana päivänä messuilemaan, mutta olin niin väsynyt etten vain jaksanut.
Ja kuten allaolevista kuvista näkyy, ostoskassini jäi todella laihaksi. Suurin osa tuotteista on saatu blogin kautta, kuten tämä Biozellin todella ihana setti. Kävin Biozellin osastolla tarkoituksenani ostaa 2 Night Sky color maskia, mutta bloggaajapassin ansiosta sain ne, kuten pari muutakin juttua ilmaiseksi. Mukana oli myös kivat siniset (sopii kivasti hiusteni väriin) pyyhkeet ja pieni shampanjapullo. Kuvassa ylävasemmalla on uusi Ink suoraväri, en malta odottaa sen kokeilemista!
Seba Medin suihkugeelin sai vastaamalla kysymyksiin ja rekisteröitymällä sähköpostilistalle, valitsin itselleni granaattiomenan tuoksuisen. Viime vuonna jäin ihastelemaan Soap&Balsamin saippuoita ja tänä vuonna sitten ostin itselleni kaura-maitosaippuan. Tuo saippua on tosi kiva, siinä on sellainen vaniljainen lämmin tuoksu ja kauran palaset tuntuvat kivalta.
Olin etukäteen saanut Salon24 osastolta viestin, että siellä odottelee minua bloggaajapaketti ja kun saavui paikalle, oli ilmeeni näkemisen arvoinen, kun tajusin saavani noin 120 euron arvoisen setin Alternan Caviar tuotteita, jotka sisältävät aitoa kaviaariuutetta. Näistä tulossa myöhemmin juttua ja ehkäpä jotain myös teille ;)
Viimeinen ostokseni oli feikkiseptum. Olen aiemmin omistanut muutaman tällaisen, mutta ne ovat johonkin kadonneet, joten minun oli ostettava tämä kaunis ruusukultainen versio. Siinäpä se! Oli taas tosi kivat messut ja meillä Sinin kanssa on aina hauskaa. Vähän jäi harmittamaan se, että olisin voinut ostella enemmän, mutta toisaalta ainakin säästin rahaa! :D
// I like to go different fairs and couple of weeks ago there was a beauty fair I Love Me in Helsinki.
♡:SΔRΔGΔLΔXYY